Loe

Musikaaleja ja balettia Emajoen Ateenassa

Mikko Saviko, The Baltic Guide

<p>Mikko Saviko, The Baltic Guide

Tallinnan ja Tarton etäisyys taittuu nopeasti esimerkiksi nopeilla busseilla tai junalla. Yliopistokaupungin kulttuurillinen vireys näkyy voimakkaammin Vanemuine-teatterissa.

Teatteri vierailee usein myös Tallinnassa, mutta suurin valikoima sen ohjelmistosta on tietenkin tarjolla kotikaupungissa. Perinteisiä baletteja Vanemuisen ohjelmistossa on useita baletteja, joista tunnetuimmat ovat Giselle, Pähkinänsärkijä ja Onegin. Prinsessa Ruusunen on satu aikuisille, joka perustuu Pjotr Tsaikovskin musiikkiin. Saman säveltäjän Pähkinänsärkijän on ohjannut, kuten edellisenkin baletin, Ruotsin kuninkaallisen baletin ohjaaja Pär Isberg. Pähkinänsärkijää
esitetään marras- ja joulukuussa viisi kertaa.

Hauskuttavat tanssiaiset

Savoy ball eli Savoyn tanssiaiset on ohjaaja Georg Malviuksen näkemys Paul Abrahamin jazztyylisimmästä operetista. Esitykseen antaa oman panoksensa myös suomalaiskoreografi Antton
Laine. Mieleen jäävimmän osasuorituksen tekee Aivar Tommigas, monipuolinen näyttelijä ja laulaja, joka Mustafan roolissa herättää hilpeyttä. Savoyn tanssiaiset esitetään viroksi, mutta se on tekstitetty myös englanniksi.

Musikaali myös lapsille

Viron suosituin piirrohahmo, Lotte-koira seikkailee myös Vanemuisessa omassa musikaalissaan. Teatterin Evitasta kerromme lehdessämme toisaalla. Lokakuun lopussa oli ensi-illassa Hämähäkkinaisen suudelma. Tummilla sävyillä reunustettu tarina
kertoo kahden vangin suhteista. Säveltäjä John Kander on tehnyt musikaalin perustuen Manuel Puigin romaaniin. Musikaalin teema ei lupaa onnellista loppua! Pääosissa ovat Tanja Mihhailova, Lauri Liiv ja Koit Toome. Myös tämä musikaali on tekstitetty englanniksi.

Uudenvuoden tanssiaiset

Uudenvuoden aaton aattona järjestetään Vanemuisen teatterissa ja konserttitalossa suuret, perinteiset tanssiaiset. Esiintyjinä 30.12. ovat Vanemuisen sinfoniaorkesteri, Mart Sander ja Bel Etage, Karl Madis ja Karavan sekä Supernova. Heidän lisäkseen on myös erilaista show-ohjelmaa. Kaikki orkesterit ovat tunnettuja tanssittajia, joten iltapukuun pitää sovittaa hyvät tanssikengät.

15.11.2009